Lieto-Koris.net

Lieto-Koriksen Minipojat 2011-2012

Minipojat (2OOO - 2OO1 -syntyneet)

Kausi käynnistyi kunnolla elokuussa koulujen alun tienoilla, vaikka oli osa kyllä jo kesälläkin hienosti treenaillut korista. Lähes kaikki edellisellä kaudella mukana olleet jatkoivat joukkueessa ja myös uusia lajista innostuneita saatiin mukaan. Ilmoittelukampanja kouluilla ja edellisen kauden myönteiset kokemukset näyttivät lisänneen kiinnostusta koripalloon Liedossa. Kauden mittaan joukkueeseen ilmoittautui vielä muutamia uusia poikia ja kauden lopulla harjoituksissa kävi 17 innokasta

harrastajaa. Vastuuvalmentajana toimi Peter Lingenfelter ja hänen apunaan Saku Koskilahti, Rauli Nylander ja Juha Laitinen. Harjoituksia pidettiin 3 kertaa viikossa.

Joukkue pelasi Minipojat II divisioonan sarjapelejä syyskaudella. Sarja tiedettiin varsin kovatasoiseksi huomioiden että pojista merkittävä osa oli vasta aloittaneita ja vastustajat tulisivat olemaan vuoden tai joissakin joukkueissa jopa kaksi vuotta vanhempia. Peleissä oli usein paikalla 10-14 poikaa ja peliaikaa kertyi melko niukasti pelaajaa kohden. Pelit olivat varsin haasteellisia ja syyskaudella niistä onnistuttiin voittamaan vain yksi 11:sta.

Kevätkaudella pelit jatkuivat samassa sarjassa. Peluuttamisen osalta tehtiin päätös, että koko joukkue ei pelaa kaikissa peleissä vaan pelikerrat jaetaan tasaisesti siten että kaikille tuli myös huilivuoroja. Tällä saatiin peliaikaa yhdessä pelissä poikaa kohden vähän enemmän. Myös kevään sarjapelit jatkuivat haasteellisina ja ennen kolmea viimeistä peliä vain yksi oli onnistuttu voittamaan. Joukkue on kuitenkin tappioista huolimatta kehittynyt koko kauden ja aika ajoin peli on ollut hienoa katsottavaa kun huomattavasti kokeneemmille vastustajille on pystytty panemaan kunnolla kampoihin. Myös innostus lajiin on säilynyt korkealla ja on syytä uskoa, että ahkera harjoittelu aikanaan palkitaan.

Joukkue osallistui myös tammikuussa Vantaalla järjestettyyn Ricoh-turnaukseen. Siellä pojat pelasivat 01-Challenger -sarjassa, jossa joukkueet olivat enemmän lähellä omaa tasoa. Siellä pärjättiinkin loistavasti ja mahdollisuudet olisivat olleet vaikka aivan kärkisijoihin. Lopulta sijoitus oli viides. Toukokuussa osallistuttin vielä Turussa pelattuun JBT-turnaukseen.

 

 


Joukkue

Kuvassa: Mikko, Eetu, Ezra, Esias, Aleksi U, Carlos, Eemeli, Miro, Aleksi ja Johannes

Kuvasta puuttuu toistaiseksi: Risto, Johannes M ja Emil

Valmentajat: Peter, Juha, Rauli ja Saku

 

9.3.2016
Kesäterä - Lieto-Koris I
72 - 81
M.Mäkelä 21 / 1
K.Palomäki 17 / 2
S.Koskilahti 8 / 2
Acentra

Stadium

Pirkka



Hakulan Puu oy

K-Supermarket Lietori

Röörikulma

Liedon Osuuspankki

Rakennusliike Nummela

Turun Kuormalava Oy